Kun musiikista tuli syy paheksua

18tammi

Helsingin Sanomat uutisoi tänään kansanedustaja Juho Eerolan (ps.) yhtyeen Suuri Tuntematon tekemästä kappaleesta Siellä kuljimme kerran. Tämä kappale edusti tässä uutisessa jotain suurta pahuutta joka ei misään nimessä sovi kansanedustajalle. Olen eri mieltä, kansanedustajalla on yhtälainen oikeus harjoittaa kulttuuria ja taidetta.

Sosiaalisessa mediassa törmäsin kommentteihin, joiden mukaan kappaleen sanoitus on laadultaan sellainen, ettei sen esittämistä pidä sallia. Samaten uutisen kommenteissa osa kokee tämän mauttomaksi. Inspiraatio kappaleen sanoihin on lähtenyt Kjell Westön upeasta kirjasta Missä kuljimme kerran. Ei, teksti ei ole kaunista, mutta ei sen ole tarkoituskaan olla. Kyse on oikeastaan siitä, että Eerolan osalta halutaan etsiä yhtäläisyysmerkkejä jonkinlaiseen ääriajatteluun ja toisaalta annetaan ymmärtää ettei tämä ole kansanedustalle soveltuvaa. Tämä jälkimmäinen käytännössä tarkoittaa sitä, että kansanedustajan pitää lukkiutua eliittiinen, olla huomioimatta kansaa ja olla erilainen kuin mitä kansa on. Aika surullinen lähtökohta. Töppäykset töppäyksinä, muttä tämä kappale ei sitä ole.

Olen henkilökohtaisesti vannoutunut black metal -fani eli tyylilajin osalta hyvin kaukana Eerolan bändistä. Tässä genressä halutaan osoittaa pahuus, sen olemassa olo ja sen muodot. Se on aiheuttanut hyvinkin erikoisia mielleyhtymiä. On painostettu tapahtumajärjestäjiä luopamaan konserteista (ja toki se tapahtui myös neofolkkia soittaman Pyhän Kuoleman osalta itsenäisyyspäivänä) ja paheksuttu oikeastaan kaikkea mitä tyylilaji sisältää. Kyllä, sanoituksissa saattaa olla viitteitä mihin tahansa, mutta tällöin pitää peilata sitä mitä niillä halutaan sanoa. Musiikissa provosointi on tärkeä elementti, jolla pyritään saamaan ihminen ajattelemaan välillä hyvin synkkiäkin asioita. Ei kaikkien musiikkimakuun sovi kukkakedoilla juoksentelu ja lemmenleikit, vaan halutaan jotain muuta. Kukkaislauluista tykkäävät kammoksuvat näitä joka tapauksessa riippumatta siitä mitä pahuutta sanoitukset voivat sisältää. Nämä rajoittavat mielipiteet pitää heittää roskakotiin.

Oikea tie ei ole taiteellisten vapauksien rajoittaminen. Sitä ei ole myöskään kansanedustajien tai muidenkaan julkisuuden henkilöiden harrastustoiminnan paheksuminen. Antaa taiteen elää ja kehittää kulttuurielämäämme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *